Toimisto kiinni heinäkuussa
Toimiston henkilökunta on lomalla heinä- ja elokuussa ajalla 28.7.-8.8.2021. Postitamme loma-aikana tilattuja adresseja vain viikolla 29 (19.-21.7.). Viikon 25 alussa tehdyt tilaukset ehdimme postittaa ennen lomaa.
Toimiston henkilökunta on lomalla heinä- ja elokuussa ajalla 28.7.-8.8.2021. Postitamme loma-aikana tilattuja adresseja vain viikolla 29 (19.-21.7.). Viikon 25 alussa tehdyt tilaukset ehdimme postittaa ennen lomaa.
Hae avustusta tammikuun aikana, hakuaika päättyy 31.1.2021. Säätiö pyrkii apurahoja ja avustuksia jakamalla edistämään kansalaisten yhteiskunnallisen tietämyksen lisäämistä. Tämän tarkoituksen edistämiseksi säätiö jakaa apurahoja ja avustuksia, joiden kohteina ovat työväenliikkeen toimintaa tukeva koulutus ja työväen historian tutkimus sekä perinteiden tallennus ja vaaliminen. Säätiön hallitus tekee päätökset avustuksista ja apurahoista huhtikuun kokouksessa.
Toimistomme henkilökunta on lomalla 23.12.2020 – 3.1.2021. Adressitilauksia postitamme vielä 22.12. asti. Pyydämme tekemään joulunajan adressitilaukset mahdollisimman pian, jotta saamme adressit postitettua ennen loma-aikaa. Huomioithan, että säätiön toimisto on toistaiseksi avoinna vain sopimuksen mukaan. Adressitilauksia otetaan vastaan sähköisesti (verkkokaupan kautta tai sähköpostilla) tai puhelimitse. Postitamme adresseja viikoittain, poikkeusajoista (esim. lomat) tiedotamme erikseen.
Seuraava avustusten ja apurahojen hakuaika päättyy 31.8.2020. Säätiö pyrkii apurahoja ja avustuksia jakamalla edistämään kansalaisten yhteiskunnallisen tietämyksen lisäämistä. Tämän tarkoituksen edistämiseksi säätiö jakaa apurahoja ja avustuksia, joiden kohteina ovat työväenliikkeen toimintaa tukeva koulutus ja työväen historian tutkimus sekä perinteiden tallennus ja vaaliminen. Säätiön hallitus tekee päätökset avustuksista ja apurahoista joulukuun kokouksessa.
Säätiön toimisto on toistaiseksi avoinna vain sopimuksen mukaan, joten soitathan ennen tuloasi ja varmistat, että henkilökuntamme on paikalla. Adressitilauksia otetaan vastaan sähköisesti (verkkokaupan kautta tai sähköpostilla) tai puhelimitse. Postitamme adresseja viikoittain, poikkeusajoista (esim. lomat) tiedotamme erikseen.
Toimiston henkilökunta on lomalla kesä-heinäkuussa. Postitamme adresseja loma-aikaan vain viikolla 27 (29.6.-3.7.) ja viikolla 31 (29.-31.7.), huomioithan tämän tilausta tehdessäsi.
Yrjö Sirolan Säätiö perustettiin 31.5.1945. Säätiö ylläpiti Sirola-opistoa vuosina 1946-1994. Vuosikymmenten ajan säätiön toiminnan ensisijainen kohde oli yhteiskunnalliseen opintotoimintaan keskittynyt Sirola-opisto. Opisto toimi vuodesta 1946 asti Vanajanlinnassa. Sirola-opistosta luopumisen jälkeen säätiön pääomat sijoitettiin uudelleen. Säätiö jakaa vuosittain apurahoja sekä avustuksia ja toteuttaa näin tehtäväänsä. Säätiön 75-vuotisjuhlaa vietetään myöhemmin vuoden 2020 aikana, mikäli yleinen tilanne sen […]
Yrjö Sirolan Säätiön toukokuulle suunnittelema 75-vuotisjuhla ja juhlaseminaari siirtyy, uusi ajankohta ei ole vielä tiedosssa. Myöskään entisten Sirola-opiston opiskelijoiden tapaamista ei järjestetä toukokuussa. Säätiön toimisto suljetaan toistaiseksi ulkopuolisilta vierailuilta ja adressitilauksia otetaan vastaan vain sähköisesti (verkkokaupan kautta tai sähköpostilla) tai puhelimitse. Adressitilauksien toimitusajoissa voi esiintyä viivettä, joten pyydämme tekemään tilaukset hyvissä ajoin.
Seuraava avustusten ja apurahojen hakuaika päättyy 31.1.2020. Säätiö pyrkii apurahoja ja avustuksia jakamalla edistämään kansalaisten yhteiskunnallisen tietämyksen lisäämistä. Tämän tarkoituksen edistämiseksi säätiö jakaa apurahoja ja avustuksia, joiden kohteina ovat työväenliikkeen toimintaa tukeva koulutus ja työväen historian tutkimus sekä perinteiden tallennus ja vaaliminen. Säätiön hallitus tekee päätökset avustuksista ja apurahoista huhtikuun kokouksessa.
Toimistomme on joulukuussa kiinni 23.12.2019 – 6.1.2020. Adressitilauksia postitamme vielä 20.12. asti. Pyydämme tekemään adressitilaukset mahdollisimman pian, jotta saamme adressit postitettua ennen 20.12. Palvelemme jälleen normaalisti 7.1. alkaen.