Yrjö Sirolan SäätiöVärssyjä

Aloitussivu Takaisin Värssyjä Tilauslomake

Jos näistä löydät mieleisesi, niin voit kopioida kyseisen runon leikepöydän kautta tilauslomakkeen tekstiosaan.

MUISTOSANOJA
ONNITTELUJA SYNTYMÄPÄIVIKSI
YLIOPPILAALLE
ELÄKKEELLE LÄHTÖ
LAPSEN SYNTYMÄN JOHDOSTA
HÄÄONNITTELUT

     

MUISTOSANOJA

1. Juuri kun päivä on kirkkaana,
voi pilvet sen pimentää.
Juuri kun elämä parhainta on,
voi kuolema yllättää.
2. Kesken elon kaunehimman
vaivuit uneen ikuiseen.
Jälkees jäi vain muistot kauniit,
suru, kaipuu pohjaton…
3. Elämäs taistelut jo häipyi usvan taa,
nuku ikuisuuden unta rauhaisaa.
4. Ei kuolema ole arvoitus,
joka kerran ratkaistaan.
Se on väsyneen ihana oikeus
maan multaan käydä nukkumaan.
5. Monta taakkaa matkallasi
tyynnä kannoit.
Vielä voimaa voimastasi
muille annoit.
6. Tuuli se kulkee ja lentävi lehti,
onnellinen on se, ken laaksohon ehti.
Nuku, lehti helmassa laakson.
(Leino)
7. Sen uni on tyyntä ja rauhaisaa,
ken tuskien jälkeen levätä saa.
8. Sydän hiljeni, silmät raukes,
ikiuneen uinahdit.
Rauhan maahan portit aukes.
Nuku unta rauhaisaa.
9. Kesken elon aikaa ihaninta
nukkui nuori, riemuitseva rinta.
10. Kun kaikki on valmista,
tehty työ,
on edessä rauhaisa yö.
11. Liian varhain jo päättyi sun tiesi,
mutta laulusi vieläkin soi.
Sinun haudallasi soittaja pieni,
kädet ystäväin seppeleen toi.
12. Surun kyynelten läpi
loistavat onnellisten päivien
kultaiset muistot.
13. Ei tunne tietänsä ihminen,
elo on kuin haihtuva hetkinen,
valot, varjot vuoroin peittää sen,
kuka tietää päivänsä viimeisen.
14. Hetkenä aamun hiljaisen
tuli luoksesi rauha ikuinen.
Ei kauniimmin ihminen lähteä vois
kuin hiljaa unessa nukkua pois.
15. Kaikki on niin hiljaa mun ympärilläin,
kaikki on niin hellää ja hyvää,
kukat suuret kun aukeevat sydämmessäin
ja tuoksuvat rauhaa syvää.
(Eino Leino)
16. Monta taakkaa matkallasi
tyynnä kannoit.
Vielä voimaa voimastasi
muille annoit.
17. Pysähtyi sydämes pursi
rauhan vienoille vesille,
illan auringon sylihin.
18. Iltaan ehti elo uuras,
uupui käsi ahkerin.
Päivä päättyi työstä raskas,
sammui sydän rakkahin.
19. Kesken elon kaunehimman
vaivuit uneen ikuiseen.
Jälkees jäi vain muistot kauniit,
suru, kaipuu pohjaton...
20. Juuri kun päivä on kirkkaana,
voi pilvet sen pimentää.
Juuri kun elämä parhainta on,
voi kuolema yllättää.
21. Tuonen lehto, öinen lehto!
Siell´ on hieno hietakehto,
sinnepä lapseni saatan.
(Aleksis Kivi)

Sivun alkuun

ONNITTELUJA SYNTYMÄPÄIVIKSI

40. Toivomme sulle vuosia monta
ja paljon paistetta auringon,
vuodet yhteiset olleet työtä
vaan niiden muisto lämpimin on.
41. Onnellista toivon juhlaa
ja että elo sulle antejansa tuhlaa
42. Ikä kallis kuluvi,
aika armas rientelevi,
päivä kaunis karkelevi.
Vuodet ei takaisin vieri,
aika aamuhun alene,
vaikka tuota toivoisikin.
43. Hallussas varmaan on nuoruuden taika,
kun pysty ei Sinuun vuodet, ei aika.
44. Vuodet kulkee, vaihtuu vaiheet,
kunnon työ luo ilon aiheet.
Onnellista matkaa
saaos yhä jatkaa.
45. Toivomme sinulle vuosia monta
ja toivomme iloista iltaa,
mieltä reipasta, uupumatonta
ja elämän siloista siltaa.
46. Puolen vuosisadan ajan
käynyt olet elon matkaa.
Onni tielle vaeltajan,
kun hän taivaltansa jatkaa.
47. Kuka uskois, että vuosikymmentä viis´
jo elämä pakkasi kapsäkkiis!
48. Eräs vuottesi kymmenlehti
tänä päivänä kääntyy pois.
Elos parhaimmilleen kun ehti,
sulle paljon onnea sois.
49. Onnellista juhlaa!
Toivomme,
ett´ elo sulle antejansa tuhlaa.
50. Me toivomme, että saat kauan jatkaa
paljon onnea mukanas elämän matkaa.
51. Tiimalasin hiekka kierii,
vuodet vuotten jälkeen vierii,
mutta ei Sulla askel paina,
yhtä nuorekas oot aina.
52. Antakoon elo Sinulle
vielä monta onnen vuotta,
ehompia entisistä,
ihania, iloisia
tullessa elämän illan.
53. Tulevaa älä ikävöitse aikaa,
ja kerran mennyttä älä kyynelöiden kaipaa.
Vain käteisraha -nykyisyys-on käypää.
Ei ole menneistä, ei tulevista taikaa.
(Omar Khaijam)
54. Minä kukkasin peittäisin tiesi,
kunpa elosi onnekas ois,
ja riemun hetkiä paljon
Sinun tiellesi elämä sois.
55. Kun viisikymmentä vuotta täytät
nelikymmen vuotiaalta näytät
askel on kolmenkymmenen
ja luonto kahdenkymmenen
56. Toverillinen onnittelumme Sinulle
…… vuotispäivänäsi ja kiitos uuraasta
aherruksesta järjestötoiminnan yhteisellä
saralla. Toivomme paljon terveyttä ja onnea
vastaisten vuosiesi varalle niin, että yhteinen
työmme jatkuisi entistä tuloksellisempana.
57. Lämpimän toverilliset onnittelut
juhlapäivänäsi. Kiitämme Sinua hyvästä
ja rehdistä toveruudesta toiminnassamme yhteisten
päämäärien hyväksi.
58. Toverillinen onnittelumme Sinulle
50-vuotispäivänäsi. Toivotamme
paljon onnea ja terveyttä vastaisten
vuosien varalle.
   

Sivun alkuun

YLIOPPILAALLE

70. Ruusuilla kukkasilla
tahdomme sua tervehtää
iloisella sydämellä
onnea sulle toivottaa
71. Valkoinen lakki kun kutreillas hohtaa
se ruusuista huomenta kohti sua johtaa
72. Olkohon onneksi
hyvät päivät päällisiksi
onni valkolakille
lykky lakin kantajalle
73. Mainiota tähän asti
onnea myös jatkuvasti
74. Toivotamme terveyttä ja mielenvirkeyttä
totisen elämän porttien aukomisen nyt alkaessa.
Olkoon onni myötäsi elämän kovissa koitoksissa,
pito parhaimmillaan vastamäen sattuessa ja
luisto liukkaimmillaan myötäleen koittaessa.
 

Sivun alkuun

ELÄKKEELLE LÄHTÖ

80. Kiitämme hyvästä yhteistyöstä ja
toivotamme Sinulle valoisia ja
onnellisia eläkevuosia.
81. Nyt ohjaamme tiukemmin
haahtemme keulan,
nyt suuntamme viisaammin kompassineulan.
Kiitos tiedoista, joita me saimme.
 

Sivun alkuun

LAPSEN SYNTYMÄ

90. Onnea äidille, onnea isälle,
onnea pienelle perheenlisälle.
91. Täysosumaa me veikkasimme,
kun tyttöä/poikaa teille ennustimme!
Muuten kaksitoista lasta
täysosuma ois vasta.
92. Miestä toivon voimakasta
vanhempiensa auttajaa,
miestä, joka maailmassa
paljon rakkautta saa.

Sivun alkuun

HÄÄONNITTELUT

100. Päivä suuri tullut on
päivä riemun laulelon
sydän löysi sydämen
käsi liittyi kätehen.
101. Kaksin aina kaunihimpi
kaksin yksissä eleä.
Kaksin ratto riidellessä
kaksin sovussa ihana.
 

Sivun alkuun

 

horizontal rule

Aloitussivu ] Takaisin ] [ Värssyjä ] Tilauslomake ]

horizontal rule

WWW-sivuja koskevissa asioissa voit lähettää sähköpostia osoitteella: timo.korhonen@jtoy.inet.fi .
Copyright © 2000 Julkaisujen Tekijät -JT- Oy
Sivu on päivitetty viimeksi: 30. kesäkuuta 2006