Yrjö Sirolan SäätiöHistoriaa

Aloitussivu Esittely Historiaa Uutiset Palvelut

2005
2006
Apurahat

Perustaminen

Toukokuun 31.päivänä 1945 jättivät toimitsijat Aili Mäkinen ja Jaakko Kivi sekä kansanedustajat Ville Pessi, Aimo Aaltonen ja Hertta Kuusinen Oikeusministeriölle pyynnön saada perustaa YRJÖ SIROLAN SÄÄTIÖ -nimisen säätiön. Säädepääomaan varat lahjoittivat vasemmistolaisten mielipiteidensä vuoksi sotien aikana turvasäilössä olleet henkilöt valtiolta saamastaan korvauksesta.

YSS:n toiminnassa oli yhteiskunnallisen opiston perustaminen merkittävin toimenpide. Sirola-opiston edeltäjä toimi vuoden Lauttasaaren Myllykalliolla Helsingissä. Aloitusvuoden jälkeen vuonna 1946 opisto siirtyi Vanajan linnaan Etelä-Hämeeseen aluksi vuokratiloihin. Viisikymmenluvulla Sirola-säätiö osti Vanajan kartanon tiluksineen omistukseensa.

Yhteiskunnallisen kehityksen seurauksena Sirola-opiston kaltaiselle oppilaitokselle ei löytynyt enää mielekästä tehtävää ja säätiö lopetti opiston toiminnan vuoden 1994 lopussa. Säätiön taloudelliset voimavarat eivät riittäneet myöskään kulttuurihistoriallisesti arvokkaan Vanajalinnan kiinteistön ylläpitämiseen. Se myytiin Hämeenlinnan kaupungille. Toimenpide vapautti merkittävän määrän pääomia sijoitettavaksi uudelleen. Sijoitusten tuotto antaa säätiölle aikaisempaa paremman mahdollisuuden toteuttaa säädekirjan tarkoituspykälää.

Toimintaa

Klikkaamalla vuosilukua löydät kyseisen vuoden faktoja.

2005 Toimintakertomus ja tilinpäätös

2006 Toimintakertomus ja tilinpäätös

horizontal rule

Aloitussivu ] Esittely ] [ Historiaa ] Uutiset ] Palvelut ]

horizontal rule

WWW-sivuja koskevissa asioissa voit lähettää sähköpostia osoitteella: timo.korhonen@jtoy.inet.fi .
Copyright © 2000 Julkaisujen Tekijät -JT- Oy
Sivu on päivitetty viimeksi: 30. kesäkuuta 2006